lauantai 5. lokakuuta 2013
murmurin muistelot: Voi tätäkin ihmisen kevättä ja takatalvea
murmurin muistelot: Voi tätäkin ihmisen kevättä ja takatalvea: Nyt ei mummu taas ymmärrä, ei sitten millään. Mummu luulee tienanneensa, elikä maksaneensa eläkkeensä etukäteen Kansaneläkelaitokselle saa...
Voi tätäkin ihmisen kevättä ja takatalvea
Nyt ei mummu taas ymmärrä, ei sitten millään. Mummu luulee tienanneensa, elikä maksaneensa eläkkeensä etukäteen Kansaneläkelaitokselle saadakseen nauttia "runsaasta" kaiken kattavasta eläketurvasta kunnes kuolema mummun ja valtion joskus suuressa viisaudessaan erottaa.
Mutta eihän se näin mene, ei jos on lehtiin uskominen, Volskrant- lehti kun sattui julkaisemaan
uuden ja uljaan Kuningas Willem-Alexanderin valtaistuinpuheen Hollannin kansalle ja miksei myös muillekin kansakunnille.
Britannian pääministeri on ainakin läksynsä lukenut ja ehkä kuunnellutkin koskapa Hollannin esimerkin mukainen toiminta tuntuu kiinnostavan kovastikin. Innoitus on innoitus ja niinpä ehdotuksena olisi lakkauttaa sosiaaliturva alle 25 vuotiailta.
Tulipa rönsyiltyä, minunhan piti kirjoittaa mummujen asiaa, no asiaan !!!!
No Hollannin Kuninkaan kunnia asiana on laittaa eläkemummut, kroonisesti sairaat ja vammaiset samalle viivalle, elikä yhdyskuntapalveluun vastineeksi saamistaan sosiaalietuuksista. Ei tietenkään pakolla, mutta tiukasti pyytäen, onkohan niillä pyytäjillä apuna karttakeppi vai selväsanainen uhkailu, ei kai sentään kiroilla?
No joka tapauksessa Terveysministeri Martin Van Rijn mukaan "puoli pakko" yhdyskuntapalvelulla voitaisiin nujertaa mm. yksinäisyys.
Mummut mukaan systeemillä opetettaisiin nuoria lukemaan tai laskemaan, eikä siinä vielä kaikki voihan eläkkeellä oleva kirjanpitäjä opettaa nuoremmille kirjanpidon salat vaikka pyörätuolista käsin. Kyllä työtä aina löytyy, oli vanha tai vammainen ja mikä tärkeintä, siitä ei tarvitse maksaa, se on vastine saamasta etuudesta, elikä jo ansaitusta eläkkeestä.
Työttömille voidaan jo Hollannissa määrätä yhdyskuntapalvelua, eläkeläisille ei vielä pakkoa suunnitella, mutta kunnilla on oikeus esittää sitä ja vieläpä tiukkaan sävyyn.
Ystävyys, naapurus ja sukulaisuus taitaa olla kortilla kun suunnitteilla on ilmaisen avun värväys, ja vieläpä valtiovallan ohjeistamana.
Niin että näin se menee....
Ei taida mummu ymmärtää, ei tällä järjellä. Ehkä on parempi olla ajattelematta.
Muuten laittaako Willem-Alexader äitinsä myös nk. puolipakolliseen vapaaehtoistyöhön.
Pitäisiköhän ottaa puhelu ja tiedustella, ex- kuningattaren eläkkeellä kun saa painaa vapaaehtoistyötä aamusta iltaan eikä silti taida valtion kassa pahemmin kostua.... Ihan sääliksi käy mummua. Vai onko loukkaavaa nimittää mummuksi, ehkä vedän sanani takaisin ja totean voi ex-kuningatar parkaa.
Tämä mummu ei ainakaan ole parka, kiirettä piisaa eikä yksinäisyys vaivaa. Vapaaehtoistyötä tulee tehtyä halu auttaa mentalliteetillä. Pakolla en kiipeä edes puuhun, joten ilman pakkopullaa elämä on antavaa ja joskus ihan onnellistakin, ainakin oman kullan kainalossa.....
Muuten vapaehtoistyö palkitsee tekijänsä, se antaa iloa ja onnen jakamista, jokaisen on vaan löydettävä itsestään halu auttaa.... Ei pakolla maailmaa ennenkään ole rakennettu, ei ainakaan kestävää.
Rakkaudella murmur

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)