Todella, näin käy kun nk. flaksi kääntyy maata kohden. No, mummu oli pitkään hakenut "istuvia" housuja lyhytjalkaiselle ja väärästä paikasta muodokkaalle kypsälle naiselle. Löytyihän ne, ei kylläkään helposti. Oli koluttu liikkeitten valikoimat liiankin kanssa. Välillä kyllästytty, mutta suomalainen ei lannistu. Se etsii ja etsii, sovittaa ja kiukuttelee (siis itselleen). Tuntee itsensä milloin miksikin, vanhaksi, rumaksi, kiukkuiseksi.
Mutta löysi se mummu vihdoinkin housut, ja minkälaiset, ei nuole lahkeet lyhyitä sääriä, ei kiristä pylly. Nyt kelpasi pyörähtää ilosta miehenkin edessä, oli näet mukana makutuomarina.
No, eihän ne tietenkään ihan sopivat olleet. Lahkeitten pituudesta kun melkein saisi pikkutytölle sorsit.
Kun housut muodollisesti täyttivät kriteerit niin myyjätär fiksuna ihmisenä napsi muutamalla nuppineulalla lahkeet lyhyemmäksi. Ja niin aloitti mummun todella pitkät housut matkansa myymälän korjausompelijalle.
Mummu odotti kieli pitkänä uusia ihania ja sopivia housujaan, odotti päivän, odotti toisen. Hyvää kannattaa aina odottaa. Kun viikko oli lopulta odoteltu oli aika noutaa ne ihanat ja kaivatut.
Mummupa pisti asialle miehensä, mies kun muutenkin kulki työmatkallaan housuliikkeen ohi joka päivä.
Mutta mitä sitten lopultakin löytyi liikkeen mainoskassista.
Ei löytynyt niitä ihania ja kaivattuja, vaan puolet halvemmat, sääristä piukottavat, mustat ja pyllynpäältä "tekotimanteilla"koristellut housun irvikuvat, pillifarkut.
Silti seisomalta ryntäsin soittamaan korjausompelijalle, kerroin saaneeni väärät housut. Mutta miten reagoi ompelija, hyvin ynseänä ei tuntunut uskovan koko vaihdokseen. Ei pyydellyt anteeksi, ei edes pahoitellut tapahtunutta.
Siinä sitten illan mittaan vaihdeltiin puheluita, milloin soitti ompelija milloin minä.
Aamulla ryntäsin kassakuitti kädessäni puhuttelemaan ompelijaa, joka ei yhäkään tuntunut ymmärtävän tilannetta. Puin jopa hänen lähettämänsä housut jalkaani, näyttäen etten varmasti ole ostanut kaksi numeroa liian pieniä housua.
Mummua ei niin vaan lannisteta, ajattelin ja menin alakertaan kuitti yhä kädessäni, todeten tilanteen olevan saman.
Kukaan ei tunnusta virhettään, ei ompelija, ei myyjä. Kassakuittikin osoitti selvän virheen, mummu oli maksanut Steilmaneista ja saanut lopulta aivan muuta. Joten olisikohan tässä lopulta kuitenkin vika mummussa ja mummun liian lyhyissä säärissä. Voi luoja kun et antanut pitkiä silo sääriä.
Niin jäi mummu ilman housuja.
Mummu perui kaupan. Mitä sitä liian pienillä, mustilla kiiltävä pyllyisillä housuilla tekee, kun eivät ryökäleet mahdu edes jalkaan.
Mitä tästä oppimaan jos ostat housut, lyhennä itse. Jos ei onnistu älä päästä niitä silmistäsi, pidä vaikka lahkeesta kiinni. Muista hyvästä on aina kysyntää.
Ei riitä että maksat laadusta, se kun voi ompelijan käsissä muuttua halpalaaduksi.
Nyt vaan parannellaan sielun haavoja ja kuljetaan vanhoissa, mutta sopivissa vaatteissa.
Hyvää ja parempaa kevät mieltä itse kullekkin.
Rakkaudella murmur.
Palaillaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti