maanantai 26. maaliskuuta 2012

Mitä yhtäläisyyttä on eläkeläisellä ja kivireellä / siinäpä kysymys

Löytyyhän sitä yhteläisyyttä vaikka muille jakaa, olemme perässä vedettäviä, kuluerä ainakin joillekin veronmaksajille.
Jo muutaman vuoden on peloteltu lehdistön ja jopa joidenkin päättäjien taholta suuresta ikäluokasta ja heidän eläköitymisestään.
Ja onhan meitä paljon, ei sitä voi kieltää. Kun isät ja äidit pitkän sodan ja erossa olon jälkeen kohtasivat niin siinä peitto heilui siihen malliin että kansalaisia syntyi kuin sieniä sateella, nyt jos koskaan alkoi se suur-Suomen teko.
Kaikki kunnia vanhemmillemme jälleen rakentamisesta ja sotakorvausten maksamisesta jonka sivussa vielä kasvattivat suurenkin lapsilauman.
Minkä isämme aloittivat sen me sodan jälkeen syntyneet lapset jalostimme, nimittäin hyvinvointi Suomen.
Meitä kun oli paljon, nostettiin myös kansantalous ja veromarkat kilisivät valtion kassaan.
Tarvittiin vain viisaat päättäjät ja niin turvattiin yhtenäinen koulutus ja terveydenhuolto.
Mutta olisiko näitä veromarkkoja myös tarvinnut laittaa sukanvarteen piiloon. Nousukiidossa kun kenenkään mieleen ei tainnut juolahtaa nousun joskus kääntyvän laskuun. Kääntyyhän se kun veron maksajia syntyy perheisiin 1-2, hyvin harvoin enää enempää. Koulutusaika pitenee, me lähdimme ansio työhön jo 15 vuotiaina. Elin ikä pitenee, eikä tätä runsasta eläköitymisen määrää saada luonnollisen poistuman kautta häviämään. Joten pulmaa on kerrassaan, ja rahat olisi saatava riittämään.
Teollisuuden häviäminen ( siirtyminen) ei myöskään lihota verotuloja ja siitä johtuva työttömyys, joten pulmaa on kerrassaan pienelle maalle.
Se on kuitenkin varmaa ettei syyttelyllä saada hyvää aikaan, tulevaisuuden rakennusaineet pitäisi löytää yhteistyöstä ja yhteisestä ymmärryksestä, alhaalta kun ei pääse kuin ylöspäin.
Eläkeläiset tulloo, ollaanko valmiit, ja meitä on paljon!!
Eläkeiän nosto tuntuu utopiselta haaveelta, mistä niitä työpaikkoja löytyy, kun työttömyys luvut ovat tälläkin hetkellä sitä mitä ovat.
Nuorissa on tulevaisuus, mutta meissä vanhoissa vahvat juuret. Molempia tarvitaan tulevaisuuden rakennusaineiksi. Hyvistä raaka-aineista oikein sekoitettuna kun ei voi syntyä kuin hyvä kakku, joten älä tule paha kakku, tule hyvä kakku.
Kevät tulee ja sen jälkeen lämmin ihana kesä, tulevaisuus on aina toivoa täynnä.
Kirjoitellaan terveisin murmur.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti