Ei tullutkaan tapaamista teatterin edustalle, myös vanhemmille päivä sopi joten olen ilmeisesti alusta asti ymmärtänyt oikein.... Minusta tehdään nyt"pesijätärtä" tai siirtäjää, en tiedä kumpaa, en halua tietääkään.
Vaimo ei tule asuntoon kun kuulee mieheni olevan kotona, odottaa porraskäytävässä.
Ulos mentäessä en näe heidän autoaan, on kuulemma jätetty kulman taakse.
Sopivasti katseilta piilossa vaimo pysähtyy, kertoo hänellä olevan rahat ja tilinumeron johon rahat tulee tallettaa; varoittaa yhä kertomasta, kukaan ei saa tietää, edes heidän tyttärensä.
Kauhistun, sanon etten voi tehdä sellaista. Luikertelen ja hädissäni vertaan lapsenlapsiini joita kaikkia tulee kohdella tasapuolisesti. Elikä jos minulla olisi varaa minun tulisi kustantaa kaikille auto ja ajokortti, joten parempi unohtaa koko ajatus.
Vaimo sanoo ymmärtävänsä, ymmärtää ja ymmärtää mutta miten?
Autoon päästyämme vaimo kertoo miehelleen yrittää puhua hiljaa ettei tyttärensä kuule, minusta ei ole väliä, en edes ymmärrä kieltään.
Miehen ilme synkkenee, asento jäykistyy, viha tulee, jää. Mikä vei lipevän hymyn, ylenpalttisen ystävällisyyden? Harhaa kaikkityynni, tästä alkaa pelko, joka kasvaa kun sitä ruokitaan.
Matka jatkuu, vaimo ja miehensä eivät tule teatteriin, joten menemme tyttären kanssa kaksin sisään.
Joudumme odottamaan kauan kuvan alkua, minunhan piti kävellä tapaamiseen.
Yritän keskittyä kuvaan, ajatus harhailee rahoissa joihin en halua koskea...
En halua pelinappulaksi. Olen opetettu pelkuriksi jo lapsesta, kunnioittamaan lakia, poliisia, tottelemaan opettajaa ja pomoa, tekemään työtä, opetettu väärän ja oikean ero. Siis pullossa kasvanut, minulle olisi pitänyt opettaa myös vaara......
Kertomus jatkuu viikon lopulla, palaillaan.
Muuten totuus voi joskus olla taruakin ihmeellisempää, siis fiktio tai faktaa?
Rakkaudella murmur
Vaimo ei tule asuntoon kun kuulee mieheni olevan kotona, odottaa porraskäytävässä.
Ulos mentäessä en näe heidän autoaan, on kuulemma jätetty kulman taakse.
Sopivasti katseilta piilossa vaimo pysähtyy, kertoo hänellä olevan rahat ja tilinumeron johon rahat tulee tallettaa; varoittaa yhä kertomasta, kukaan ei saa tietää, edes heidän tyttärensä.
Kauhistun, sanon etten voi tehdä sellaista. Luikertelen ja hädissäni vertaan lapsenlapsiini joita kaikkia tulee kohdella tasapuolisesti. Elikä jos minulla olisi varaa minun tulisi kustantaa kaikille auto ja ajokortti, joten parempi unohtaa koko ajatus.
Vaimo sanoo ymmärtävänsä, ymmärtää ja ymmärtää mutta miten?
Autoon päästyämme vaimo kertoo miehelleen yrittää puhua hiljaa ettei tyttärensä kuule, minusta ei ole väliä, en edes ymmärrä kieltään.
Miehen ilme synkkenee, asento jäykistyy, viha tulee, jää. Mikä vei lipevän hymyn, ylenpalttisen ystävällisyyden? Harhaa kaikkityynni, tästä alkaa pelko, joka kasvaa kun sitä ruokitaan.
Matka jatkuu, vaimo ja miehensä eivät tule teatteriin, joten menemme tyttären kanssa kaksin sisään.
Joudumme odottamaan kauan kuvan alkua, minunhan piti kävellä tapaamiseen.
Yritän keskittyä kuvaan, ajatus harhailee rahoissa joihin en halua koskea...
En halua pelinappulaksi. Olen opetettu pelkuriksi jo lapsesta, kunnioittamaan lakia, poliisia, tottelemaan opettajaa ja pomoa, tekemään työtä, opetettu väärän ja oikean ero. Siis pullossa kasvanut, minulle olisi pitänyt opettaa myös vaara......
Kertomus jatkuu viikon lopulla, palaillaan.
Muuten totuus voi joskus olla taruakin ihmeellisempää, siis fiktio tai faktaa?
Rakkaudella murmur
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti