keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Jouppokansa, mikä avuksi?

Mutta miksi tämän juopon kansan pitää könyä ratin taakse, jäikö järki saunan taakse.
Lehdistä saamme lukea viikottain rattijuopon uhreista, uhri jää kasvottomaksi, ei kosketa.....
Eihän se ollut meidän Maija tai Pekka.
Suru kuitenkin asettuu kaikella voimallaan kun menetys kohdistuu omaan lapseen, omaiseen, rakkaaseen. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Turun seudulla lauantaina liikkuvan poliisin tehoratsia piti keskeyttää, syy liikaa rattijuoppoja.
Ratsiat jouduttiin keskeyttämään, koska kaikki partiot olivat kiinni epäiltyjen kuljetuksessa.
Valvontaiskuihin osallistui 14 konstaapelia kuuden partioauton ja kolmen moottoripyörän voimin.
Joten sopii kysyä, mihin ollaan menossa?
Liikkuminen on kuitenkin elinehtomme.
Poliisien määrärahoja leikataan ja pilkotaan, kuitenkin rikollisuus lisääntyy, herää kysymys, mikä eteen.
Rattiin käydään hanakasti mentaliteetilla minä osaan ja eihän tässä nyt humalassa olla, muutama näkäräinen tuli otettua, mutta siitähän on jo aikaa.
On outoa ettei rattijuopumusta kunnolla mielletä rikolliseksi toiminnaksi, mutta sitähän se on, auto saattaa muuttua tappokoneeksi pienestäkin virheliikkeestä.
Ja nämä uudet "tappokoneet" ovat herkkiä, tehoja ja herkkyyttä löytyy vääriin käsiin joutuessaan turhankin paljon.
Joka pojalla, joka miehellä on unelma autosta, mutta voisiko tähän unelmaan mahduttaa myös turvallisuus ja elämän kunnioittamin, ei lähimmäisen rakkauskaan varmaan huononna asiaa.
Eikä yksin voida syyttää miestä, yhä useammin rattijuopumukseen syyllistyy myös nainen, elämän synnyttäjä, äiti.
Mikä saa ajurin istumaan autoonsa, mikä tarttumaan rattiin juotuaan yhden, kaksi ehkä useammankin.
Jotain olisi tehtävä ja hyvin piankin, mutta mitä?
Yksikin uhri on liikaa.
Voi vain kysyä miksi???
Selvää on ainakin ettei poliisien määrärahojen leikkaus ainakaan helpota tilannetta.
Auttaisikohan tilanteeseen nk. ratsiabussi johon mahtuisi useampi rattijuoppo kerrallaan.
Bussi voitaisiin varustaa hoitohenkilökunnalla joka verikokein ja puhalluksin vahvistaisi humalatilan, näin liikkuvanpoliisin tehtäväkenttä jäisi vapaaksi suoritettavaan ratsiaan.
Koskapa näitä rattijuoppoja liikkuu melkeinpä tukuttain liikenteessä niin keinona olisi tukkuhoito.
Bussi olisi kiertävänä helppo liikutella eikä ratsiaa tarvitsisi lopettaa kesken, joten sairaalakin saisi keskittyä omiin töihinsä ja kiireihinsä.
Nyt on kevät ja ihana kesä tulossa, anna kukkien kukkia, säilytä ja turvaa lapsen elämä. Lapsessa ja nuoressa on tulevaisuus älä murskaa haaveita anna niiden toteutua.
Rakkaudella murmur





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti