torstai 24. toukokuuta 2012

Viha ja pelko yhteen soppii / osa 2

Miten pelon alkulähteelle päästiin kului aikaa, vaimo tosin väitti ettei tuntenut minua tarpeeksi ja siksi pelkäsi tulevansa väärin ymmärretyksi.
Ja ymmärsinkin, tosin omalta kannaltani puhe, melkeinpä uhkaus tuntui brutaalilta, eihän tälläista voi tapahtua minulla ja vielä Suomessa.
Kaikki oli suunniteltua melkeinpä loppuun asti, vaimo yksinään kanssani takahuoneessa, ei muita asiakkaita, ei miestä. Minä makaamassa kasvohoidon aikana lamppujen loisteessa, vaimo seisomassa pääni yläpuolella hoitopöydän takana.
Tunsin olevani suojaton, en pääsisi pakoon, en nousemaan kyllin nopeasti, olen tavallinen vanha nainen, en Modesty Blayse.
Näin astui pelko elämääni......

Varoituskellon olisi pitänyt kilkattaa jo aiemmin, mutta pökö mikä pökö, siis minä.
Minunhan odotettiin hankkivan heille autopaikka keskustasta, jopa omasta taloyhtiöstä? Mies neuvoi valehtelemaan jos muu ei auta.
Näin hölmöön diiliin minäkään en suostu, joten sain keploteltua itseni kuiville, viisas olisi jo siinä vaiheessa poistunut takavasemmalle.
Mutta eihän vanha näin pienestä lannistu. Epäillys kaihersi, mutta kynnet vaativat hoitoaan, kasvoista puhumattakaan.
Niinpä hämähäkki yhdyskunta sai punoa juoniaan, siinä minä kiltteyteen kasvatettu vanha nainen yritin rimpuilla, yritin estää itseäni tarttumasta makeaan siirappiansaan, yritin välttää verkon vaarat.


Siispä pehmittely jatkui, jatkui kuukausia, kunnes olettivat olevansa vahvoilla, ja niin minulle ilmoitettiin tyttären tarvitsevan ajokortin ja auton.
Muuten tytär oli vasta 10 vuotias, joten aikaisinpa tuo tulevaisuuteen panostaminen aloitettiin.....

Tarina jatkuu, pysy mukana. Fiktiota tai faktaa, se jääköön lukijan päätettäväksi.
Palataan ensiviikolla asiaan.
Kesä on ihanaa, mutta siitepöly kiusaa, kunhan siitä päästään, vuoroon astuvatkin jo hyttyset.

Ei ole kivaa potea allergiaa, siinä tarpeeksi riesaa näinkin vanhalle naiselle.
Mutta kuitenkin, rakkaudella murmur.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti