Harvardin lääketieteellisen koulun viimevuotinen tutkimus todella paljasti muutakin kuin osoitti jogurtin pienentävän ylipainoriskiä, ja nimenomaan vaniljajogurtti oli kyseessä!!
Syöpätutkija Susan Erdman ja geenispesialisti Eric Alm valitsivat kohteekseen 80 hiirtä, joista puolelle syötettiin rasvaista, vähäkuituista ja vähäravinteiteista ruokaa ja toiselle puoliskolle vaniljajogurttia.
Ja mitä tapahtuikaan??
Jogurttia syöneiden turkki oli kiiltävämpi ja paksumpi kuin verrokkiryhmän, eikä tässä vielä kaikki.
Urospuoliset jogurttia syöneet hiiret alkoivat kävellä rehvastellen. Uroshiiret halusivat myös esitellä kriittisiä paikkojaan hanakammin naaraspuolisille hiirille.
Jogurttia syöneiden kivekset myös kasvoivat kokeen aikana, joten jogurtti saa miehissä ihmeitä aikaan, pitää kai uskoa tutkimus tulosta.
Löytyykö vaniljajogurtista syy uuteen "paljastelu muoti ilmiöön", tai onko kyseessä mallioppiminen?
Tiedä häntä kun kukaan häiriköistä ei ole osannut kertoa jälkikäteen, miksi vaatteet heitettiin nurkkaan ja lähdettiin raitille mellakoimaan.
Littoisissa miehelle ei riittänyt vaatteettomuus vaan lapiolla mätkien rikkoi kaiken eteensä osuneen omaisuuden. Kuin pisteeksi iinpäälle tunkeutui myös sisälle taloon jossa rikkoi irtainta omaisuutta, ikkunat ja yrittipä lyödä lapiolla vielä talon asukkiakin.
Siinä rytinässä viottui neljä autoa, parikymmentä ikkunaa ja muuta omaisuutta.
Joten kyllä tapahtuu, eikä tässä vielä kaikki, rohkea alaston riehuja huitoi vielä lapiolla rahoittamaan tullutta poliisia.
Siinä jos missä virkavallan kunnioitus lensi häränpyllyä roskikseen.
Pippurisumutteella tilanne rauhoittui ja rauha pieneen Littoisiin turvattiin, ainakin seuraavaan alaston attentaattiin asti.
Mutta siinä missä pienet niin myös suuret, ainakin kuluneen kahden viikon sisään mahtuu neljä "alaston kokkia".
Viimeksi eilen Helsingissä poliisi poisti katolta alastomana törttöilleen.
Maanantaina mies kiipesi humalassa Hämeenlinnan radiomastoon.
Youtubeen ikuistettiin sekava alaston riehuja 5. heinäkuuta Tampereen Hervannassa.
Tässäkin tapauksessa riehunnan ja puremisen jälkeen agressiivinen "alaston kokki" saatiin painin ja pippurin kanssa rauhoittumaan.
Oliko sekavuuteen syy jogurtissa?... Kuumuudesta?.. Matkimisen halusta, eli apinoimisesta.... Kukaan alastomista kun ei ole pystynyt kertomaan tai halunnut kertoa töppäilynsä aihetta.
Sattuipa kuumana heinäkuuna, taisi olla seitsemänkymmen luvun alussa, kun helleraja oli ylittynyt usean viikon ajan. Hiki virtaa työmaalla, koneellista ilmanvaihtoa ei säästösyistä ole, ei edes tuuletinta.
Siinä mies rintarinnan pyyhkii otsaansa kunnes eräällä nk. pimahtaa. Alkaa riisua vaatteitaan rauhallisin elein, viikkaa vaatteensa huolelliseen pinoon (armeijan käyneenä), ja poistuu paikalta.
Kääntyy kuitenkin kun eräs työtovereista ilmoittaa kellon jääneen käteen.
Palaa takaisin koneensa ääreen poistaa kellon ja asettelee kauniisti vaatepinon päälle, tämän jälkeen poistuu portin kautta työpaikaltaan.
Tämä mies ei riehunut ei mellakoinut, sai vaan tarpeekseen kuumuudesta...
Oliko mies matkalle uimarannalle, suunta oli oikea mutta virkavallan käännyttämänä ei ainakaan sinä päivänä päässyt perille.
Joten ei yksin jogurtti, pään voi saada pyörälle myös tuo kaiken korventama kuumuus.
Tämä tarina on tapahtunut mutta asianomaiset jätän taas nimeämättä, siveyssyistä.
Lämpöä ja aurinkoa itsekullekin, liika on kuitenkin aina liikaa, vaniljajogurtin syödessäkin.
Rakkaudella murmur

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti