Kaikkia naapureita kun ei hyvällä tahdollakaan toivota tervetulleeksi, rinnakkaiselo kun jo ajatuksena ahdistaa.
Naapurisopu kyseenalaistuu jo lemmikkien suhteen, nämä kun sattuvat olemaan jatkuvassa vaaravyöhykkeessä omalla reviirillään, ei siinä pieni kotikissa pärjää kun alakertalainen käyttää suurempaa kokoa ja voimaansa hyväkseen.
Entäs talo, alakertalainen kun näyttää käyttävän koko energiavarastonsa talon perustaan, eikä kyseessä ole uudisrakentaminen, ei parannustyöt, vaan järjestelmällinen tuhoaminen.
Alakertalainen kaivaa päivät ja yöt ulkoilee, siinä taitaa jonkinlainen metsästys olla käynnissä, tosin omistaako lain voimaista metsästyslupaa??
Kuka moiselle edes sellaista myöntäisi, karvaiselle turjakkeelle.
Mäyrä taitaa tuon muuttajan nimi olla, tosin metsäsiaksikin nimetty, suurin Suomessa elävä näätäeläin.
Kaikki suuri pelottaa, varsinkin kun talo saattaa kaatua monien käytävä labyranttien päällä, talo kun sijaitsee rinteessä.
Entäs kotikissat, pieniä ovat mäyrän rinnalla, metsästäjän joka keskimääräisellä pituudellaan ohittaa 80 cm.
Minkä menit tekemään, tekisi mieli sanoa että mäyrä p.....le, olisi tässä ympärillä ollut autiotaloja ja latoja, mutta menit sitten muuttamaan meidän talon alle!!
Mutta miten saisi sinut ymmärtämään ettet ole tervetullut, mistä puuttuva kieli, miten saisi painumaan sinne mistä tulitkin.
Luimme googlesta käytäviesi olevan pitkiä, jopa 100metriä... Käytävillä kun voi olla 5- 15 ulostulo aukkoa...
Joten pelko puserossa odottelen uusia sateita, rinnehän kun saattaa jo sateesta pehmetä, entäs käytävät?? Ei taida mäyrän käytävät ainakaan vahvistaa sitä. Voi mitä teit, kun tänne tulit.
No päätämme ainakin yrittää häätää sinua, ei taida uhkasakot tai häätökaavake auttaa, tarvitaan järeämpää kalustoa...
Auttaisiko meteli, kunnon hevirokki tai ooppera....
Koska musiikkimakuaan on vaikea paikantaa päätämme ottaa apuun vanhan radion, jonka veisimme talon alle.
Joten tuumasta toimeen ja tulosta odottelemaan, jospa "routa" elikä hevi ajaisi epätoivotun alivuokralaisen matkoihinsa.
Koska tehtävä on lopputulosta vailla jäämme kuulolle, kirjoitan kun varma tieto häädöstä on selvä.
Häätö, kun on aina hankalaa, kukapa nyt hyvästä järvenranta tontista luopuisi.
Joten tästä taitaa muodostua kestävyys laji, kumman hermot kestää pitempään heviä veljeni tai mäyrän.
Voi olla että veljelleni jää kuuntelun myötä hevirokki päälle, tiedä häntä, talo kun sattuu olemaan hänen.
Mutta odotellaan, kumpi kaatuu ensin talo tai mäyrän hermot.
Rakkaudella murmur

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti