Peilikirkas kadunpinta Eerikinkadulla, pelkään hienosteluni kostautuvan ja kupsastavani kumoon. Olemme mieheni kanssa ohittamassa kauppahallia kun näen maassa jonkun onnettoman kumoon menneen. Pikaisen tarkastelun tuloksena huomaan käyneen pahasti, tässä tarvitaan lääkärin apua ja pikimiten. Vasemmassa ohimossa verta vuotava suuri ruhje, josta näkyi pursuavan jotain vaaleaa ulos. Mielikuvitukseni teki taas johtopäätöksen vaalean aineen olevan aivokudosta. Päättelen miehen kaatuneen, en koske tajuttomaan, vaan päätän soittaa apua. Kun kaivan puhelinta laukustani paikalle rientää hieman laitapuolen kulkijaa muistuttava mies henkilö nostaen loukkaantuneen päätä syliinsä. Pyydän ettei uhriin koskettaisi kun sisäisistä vammoista ei tiedä. Mies huitaisee kädellään ilmaa kertoen etteivät maallikot näistä ymmärrä, sanoo olevansa alanmies, selittää olevan selvästi juoppokramppi, itsellään ohi menevän, ei tarvita lääkäriä ei ambulanssia.
Samassa paikalle pysähtyy pienehkö mies tummassa pitkässä berberissä, vyö tiukasti sidottuna, musta baskeri toisella ohimollaan, kädessään ruskeaa salkkua heiluttaen. "Mitä täällä tapahtuu, voinko olla avuksi, olen patologian professori".
Katsomme mieheni kanssa toisiamme, jolloinka mieheni vastaa: Toivottavasti sitä ei vielä tarvita.
Kuulen ambulanssin lähestyvän ja päätämme poistua paikalta. Tilanne alkoi kaikessa kauheudessaan tuntua koomiselta alanmiehineen ja patologeineen, emmekä pystyneet
kauempaa hillitsemään naurua joka purskahti ilmoille heti kulman takana.
Miehenikään ei voinut vastaukselleen mitään, mutta kuitenkin, voi luoja. Joskus näitä tilanteita vaan sattuu ja tapahtuu, eikä sille voi mitään.
Joten ambulanssia jäivät odottelemaan kaksi alanmiestä ja uhri, voidaanhan patologiakin pitää alanmiehenä, vaikkei sitä tässä kohtaa tarvittaisikaan.
Joten varokaa liukkasta kadunpintaa. Myös hiekottajat olkaa kilttejä ja tuokaa hiekkaa kadulle.
Samassa paikalle pysähtyy pienehkö mies tummassa pitkässä berberissä, vyö tiukasti sidottuna, musta baskeri toisella ohimollaan, kädessään ruskeaa salkkua heiluttaen. "Mitä täällä tapahtuu, voinko olla avuksi, olen patologian professori".
Katsomme mieheni kanssa toisiamme, jolloinka mieheni vastaa: Toivottavasti sitä ei vielä tarvita.
Kuulen ambulanssin lähestyvän ja päätämme poistua paikalta. Tilanne alkoi kaikessa kauheudessaan tuntua koomiselta alanmiehineen ja patologeineen, emmekä pystyneet
kauempaa hillitsemään naurua joka purskahti ilmoille heti kulman takana.
Miehenikään ei voinut vastaukselleen mitään, mutta kuitenkin, voi luoja. Joskus näitä tilanteita vaan sattuu ja tapahtuu, eikä sille voi mitään.
Joten ambulanssia jäivät odottelemaan kaksi alanmiestä ja uhri, voidaanhan patologiakin pitää alanmiehenä, vaikkei sitä tässä kohtaa tarvittaisikaan.
Joten varokaa liukkasta kadunpintaa. Myös hiekottajat olkaa kilttejä ja tuokaa hiekkaa kadulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti