murmurin muistelot: Kun aina höynäytetään.

murmurin muistelot: Kun aina höynäytetään.: Voi tätä mummi poloista kun aina käy huonosti. Ei auta vaikka mitä tekisi, taitaa olla vika mummissa tai pikemminkin mummin päässä. ...

murmurin muistelot: Kun aina höynäytetään.

murmurin muistelot: Kun aina höynäytetään.: Voi tätä mummi poloista kun aina käy huonosti. Ei auta vaikka mitä tekisi, taitaa olla vika mummissa tai pikemminkin mummin päässä. ...

Kun aina höynäytetään.

Voi tätä mummi poloista kun aina käy huonosti.

Ei auta vaikka mitä tekisi, taitaa olla vika mummissa tai pikemminkin mummin päässä.  Tällä kertaa riittäisi edes uusi tietokone, kun vanha ei toimi, se pätkii ja unohtuu välillä ihmettelemään maailman menoa . 

Eihän sitä helposti löydä, nimittäin tietokonetta, ei ainakaan kun sen pitäisi miellyttää niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Ja entäs hinta, kyllä sekin jotain sanelee. Oikeastaan hyvin paljonkin, jos niikseen tulee.

No, löytyihän se kone, kaunis valkoinen kaunotar, pieni ja kevyt, sopivan hintainenkin.

Se sitten ostettiin, ostettiin myös asennuspalvelu 79 euroa, eikä siinä vielä kaikki, täytyyhän siinä virustorjunta olla, eli taas 29 euroa. Kyllä tulee kalliiksi mietti mummi. Mutta minkäs teet jos haluut saada niin se pitää myös maksaa, ei tieto ilmaista ole

Asennus palvelua piti odottaa seuraavaan päivään. 

Odottavan innokkaana mummi meni seuraavana päivänä liikkeeseen, ojensi asennuksen varauslapun myyjälle ja jäi odottamaan koneen noutoa. 

Tulihan se asentaja lopulta, oltiin jo miehen kanssa ihmetelty että tehtaaltako sitä konetta haetaan kun niin pitkään kestää.

No mummi kantoi koneen kotiin sateessa ja myrskyssä. 

Kone oli tietysti visusti suojattu, ei annettu aarteen kastua, eikä se sitten kastunutkaan, toisin kävi mummin. 

Ensin mummi joi pakollisen päiväkahvin. Ei tosin millään olisi raaskinut hukata aikaa, kun kaunis kone vieressä hehkui ja houkutti. 

Mutta mummi ei sorru, ei taivu tahdon vietäväksi, ensin kahvi ja maksamakkaraleipä, sitten vasta huvit. 

Kun viimeinen tippa kahvista oli nielaistu päästiin asiaan.

Yritys oli täysi kymppi, mutta suoritus nolla.

Asentajan salasanalla pääsi kyllä aukaisemaan koneen, mutta ei sitten eteenpäin. 

En oikeastaan ymmärrä mitä oli asennettu, kun mikään ei toiminut.

Ei vanhoja tietoja, ei facebookia, hotmailia, ei mikrosofftia, ei edes internettiä... Ja kuitenkin kauppoja tehtäessä varmistin myyjältä että kyllähän tähän asennuspakettiin, kaikki nämä skypen ohella kuuluvat. Ei näköjään kuulunut... Niin että mikä siihen oikeastaan kuului ?

Minä tietysti puhkuin punaista raivoa. Suututti. Niin vietävästi suututti. 

Ei tämä raivo yksipuolista ollut; sääkin säesti ja antoi oman osansa elämän kurjuudesta. Tuuli puhkui ja ulvoi, kattopellit paukkui, sade hakkasi ikkunaa ja parvekelasit taisteli olemassa olostaan. Voi tätä ihmisen ja sään yhteistä riemua ja rallatusta.

Joten armaat kanssa sisaret, kun ostatte asennuspalvelun niin pyytäkää myyjän lupaukset mustaa valkoisella. Näin säästytte monelta kiukulta ja hampaitten kiristykseltä. 

No, mitäs mummi sitten teki. Otti yhteyttä myymälän vastaavaan ja perui kaupat.

Niin että huomenissa sitten palautetaan tämä kaunis valkoinen mutta toimimaton vehje. Päätti että myyköt kenelle haluaa mutta mummi maksaa ainoastaan siitä mitä tilaa. 

Onneksi tämä vanha kone kirjoittaa. 

Ei se kaunis ole, ei edes valkoinen, ajoittain pätkii ja kiukuttelee. Samanlaisia molemmat mummi ja kone, vanhoja, vaivasia.

Maanantaina hankitaan uusi kaunis, otetaan yhteyttä luotto asentajaan ja pistetään elämä ranttaliksi. Onneksi sain tämän kiukun purettua, kyllä kirjoittaminen auttaa, sanokoot kuka mitä tahansa. 

Saas nähdä miten huomenna käy kun mummi purjehtii pienenä, vanhana ja varmasti vihaisena palauttamaan sen kauniin, pienen, ja valkoisen. Mites sitten suu pannaan, ei mummia sama liike toista kertaa huiputa.  

Rakkaudella murmur muristen. Saa sitä joskus suuttua, vai saako...

 

murmurin muistelot: Viha ja pelko yhteensoppii / osa 4

murmurin muistelot: Viha ja pelko yhteensoppii / osa 4: Panen niin kutsutusti pääni pensaaseen, uskon selvinneeni, en tulisi enää koskaan astumaan heidän liikkeeseensä, näin päätin, mutta miten s...

murmurin muistelot: Viha ja pelko yhteen soppii / osa 3

murmurin muistelot: Viha ja pelko yhteen soppii / osa 3: Makaan hoitopöydällä hämmentyneenä, peloissani, kysyen itseltäni, mitä tämä on, ei tälläistä tapahdu Suomessa... Yritän keplotella itseni ...

murmurin muistelot: murmurin muistelot: Viha ja pelko yhteensoppii

murmurin muistelot: murmurin muistelot: Viha ja pelko yhteensoppii: murmurin muistelot: Viha ja pelko yhteensoppii : Viha, viha, viha, kaiken tappava, kaiken kestävä, sisältä kumpuava.... Odottaa vain noutaj...

murmurin muistelot: Viha ja pelko yhteen soppii / osa 2

murmurin muistelot: Viha ja pelko yhteen soppii / osa 2: Miten pelon alkulähteelle päästiin kului aikaa, vaimo tosin väitti ettei tuntenut minua tarpeeksi ja siksi pelkäsi tulevansa väärin ymmärre...

murmurin muistelot: Kun housut vietiin, ennen kuin ehtivät edes jalkaa...

murmurin muistelot: Kun housut vietiin, ennen kuin ehtivät edes jalkaa...: Todella, näin käy kun nk. flaksi kääntyy maata kohden. No, mummu oli pitkään hakenut "istuvia" housuja lyhytjalkaiselle ja väärä...

Kun housut vietiin, ennen kuin ehtivät edes jalkaan

Todella, näin käy kun nk. flaksi kääntyy maata kohden. No, mummu oli pitkään hakenut "istuvia" housuja lyhytjalkaiselle ja väärästä paikasta muodokkaalle kypsälle naiselle. Löytyihän ne, ei kylläkään helposti. Oli koluttu liikkeitten valikoimat liiankin kanssa. Välillä kyllästytty, mutta suomalainen ei lannistu. Se etsii ja etsii, sovittaa ja kiukuttelee (siis itselleen). Tuntee itsensä milloin miksikin, vanhaksi, rumaksi, kiukkuiseksi. 

Mutta löysi se mummu vihdoinkin housut, ja minkälaiset, ei nuole lahkeet lyhyitä sääriä, ei kiristä pylly. Nyt kelpasi pyörähtää ilosta miehenkin edessä, oli näet mukana makutuomarina.

No, eihän ne tietenkään ihan sopivat olleet. Lahkeitten pituudesta kun melkein saisi pikkutytölle sorsit.

Kun housut muodollisesti täyttivät kriteerit niin myyjätär fiksuna ihmisenä napsi muutamalla nuppineulalla lahkeet lyhyemmäksi. Ja niin aloitti mummun todella pitkät housut matkansa myymälän korjausompelijalle.

Mummu odotti kieli pitkänä uusia ihania ja sopivia housujaan, odotti päivän, odotti toisen. Hyvää kannattaa aina odottaa. Kun viikko oli lopulta odoteltu oli aika noutaa ne ihanat ja kaivatut.

Mummupa pisti asialle miehensä, mies kun muutenkin kulki työmatkallaan housuliikkeen ohi joka päivä.

Mutta mitä sitten lopultakin löytyi liikkeen mainoskassista. 

Ei löytynyt niitä ihania ja kaivattuja, vaan puolet halvemmat, sääristä piukottavat, mustat ja pyllynpäältä "tekotimanteilla"koristellut housun irvikuvat, pillifarkut.

Silti seisomalta ryntäsin soittamaan korjausompelijalle, kerroin saaneeni väärät housut. Mutta miten reagoi ompelija, hyvin ynseänä ei tuntunut uskovan koko vaihdokseen. Ei pyydellyt anteeksi, ei edes pahoitellut tapahtunutta.

Siinä sitten illan mittaan vaihdeltiin puheluita, milloin soitti ompelija milloin minä.

Aamulla ryntäsin kassakuitti kädessäni puhuttelemaan ompelijaa, joka ei yhäkään tuntunut ymmärtävän tilannetta. Puin jopa hänen lähettämänsä housut jalkaani, näyttäen etten varmasti ole ostanut kaksi numeroa liian pieniä housua. 

Mummua ei niin vaan lannisteta, ajattelin ja menin alakertaan kuitti yhä kädessäni, todeten tilanteen olevan saman. 

Kukaan ei tunnusta virhettään, ei ompelija, ei myyjä. Kassakuittikin osoitti selvän virheen, mummu oli maksanut Steilmaneista ja saanut lopulta aivan muuta. Joten olisikohan tässä lopulta kuitenkin vika mummussa ja mummun liian lyhyissä säärissä. Voi luoja kun et antanut pitkiä silo sääriä. 

Niin jäi mummu ilman housuja.

Mummu perui kaupan. Mitä sitä liian pienillä, mustilla kiiltävä pyllyisillä housuilla tekee, kun eivät ryökäleet mahdu edes jalkaan.

Mitä tästä oppimaan jos ostat housut, lyhennä itse. Jos ei onnistu älä päästä niitä silmistäsi, pidä vaikka lahkeesta kiinni. Muista hyvästä on aina kysyntää.

Ei riitä että maksat laadusta, se kun voi ompelijan käsissä muuttua halpalaaduksi.

Nyt vaan parannellaan sielun haavoja ja kuljetaan vanhoissa, mutta sopivissa vaatteissa.

Hyvää ja parempaa kevät mieltä itse kullekkin.

Rakkaudella murmur. 

Palaillaan...

murmurin muistelot: Vanhuksen ulkoiluttaminen, direktiivi lehmien ulko...

murmurin muistelot: Vanhuksen ulkoiluttaminen, direktiivi lehmien ulko...: Tv-uutiset menossa, katson syrjäsilmin, kunnes ääni ilosta saa katseeni nousemaan lehdestä. Suuri määrä lapsia ja heidän vanhempiaan on se...

murmurin muistelot: Mitä tapahtui kun mummi päätti seurata aikaansa.

murmurin muistelot: Mitä tapahtui kun mummi päätti seurata aikaansa.: No niin luomu on lyhennesana sanasta luonnonmukainen. Jos näin on niin mummi ei ole enää luomu, mummia on leikattu. On jotain poistettu ja ...

Mitä tapahtui kun mummi päätti seurata aikaansa.

No niin luomu on lyhennesana sanasta luonnonmukainen. Jos näin on niin mummi ei ole enää luomu, mummia on leikattu. On jotain poistettu ja jotain tietysti lisätty.
Miten tähän tultiin onkin sitten vähän pitempi ja monimutkaisempi juttu.
Kun sekä sisä- että ulkonäkö alkaa repsottaa niin ei siinä muu auta kuin ottaa kirurgiin yhteyttä. Eräänä marraskuunpäivänä marssin silmälääkärin juttusille ja sitten se oli menoa.
Nuori mukava, ammattinsa osaava herrasmies totesi oikean silmäni olevan lähes sokean.
Siltä seisomalta päädyin Tyksin kaihileikkausjonoon, jono on pitkä, mutta kyllä siinä sentään joskus tuli mumminkin vuoro.
Lohduttelin itseäni että onneksi se, nimittäin kaihi on vain oikeassa silmässä.
Mutta iloa ei koskaan kestä kauan, leikkauksen esitarkastuksessa löydettiin kaihi pirulainen vasemmastakin. silmästä.
Mutta tämän kaihin kypsymistä leikkauskuntoon saisin odottaa ja pitkään.
Mutta kyllä mummi keinot keksii.
Ennen kuin ensimmäistäkään kaihia alettiin häätää mummin silmästä mummi marssi Turkulaiseen Silmäsairaalaan ja tilasi leikkausajan.
Viikon välein makasin leikkaussaleissa jännittämässä.
Nyt minulla on itse koettu vertailukohde, julkinen/ yksityinen.
Julkiseen odotat kiltisti vuoroasi. Liukuhihna tunnelma odotushuoneessa.
Ystävällinen alan ammattilaisista koostuva henkilökunta, jokainen hoiti tehtävänsä miellyttävästi.
Kiireen tunne ei välittynyt potilaalle, vaikka kiirettä varmasti oli.
Rautainen ammattitaito loi luottamusta, jokainen potilas tunsi olevansa yksilö.
Leikkava kirurgi selosti leikkauksen aikana rauhallisesti leikkauksen kulkua. Muu henkilökunta oli hiljaa, potilas tunsi olevansa jos ei nyt sentään prinsessa, niin ainakin tärkeä ihminen.
Todella miellyttävä kokemus. Odotushuoneessa sait lopuksi vielä kahvia ja täytettyä sämpylää.

Yksityinen
Jos luksusta ihannoi niin sitä saa mitä tilaa.
Pääset milloin haluat, et joudu odottamaan kaihi pirulaisen kasvua.
Henkilökunta on myös osaavaa ja miellyttävää.
Kiireen tunnetta ei näe, ei edes koe.
Odotat leikkaus vuoroasi odotushuoneessa kiikkuen nahkaisessa keinutuolissa kuunnellen rauhoittavaa musiikkia. Jopa huoneen väritys on tarkkaan valittu, rauhoittavaa sinistä, ei liikaa, mutta kuitenkin.
Hoitaja käy silloin tällöin tiputtamassa silmätippoja.
Yksin ei ole mukavaa, muistelen julkisen odotushuoneen iloista mummujen ja pappojen pulinaa, nauruakin.
Onneksi melkein tuttu "sielunsisko"palaa leikkaussalista silmät suojattuna kuperilla muovisuojuksilla.
Ja sitten onkin jo oma vuoroni.
Ammattitaitoa riittää ja ystävällisyyttä, mutta kuitenkin...
Voi miten kaipaankaan julkisen puolen naiskirurgin selostavaa kerrontaa leikkauksen kulusta.

Talo tarjoili odotushuoneessa ykkösluokan konjakit kahvin kera, pari suklaakaramellia ja karjalanpiirakan. Ja niitä ei tarjoiltu kertakäyttämukista vaan ihka oikeista astioista.
Ennen kotiinlähtöä miellyttävä lääkäri mittasi vielä leikatun silmän paineen.
Sitten olikin jo maksun aika, voi jestas sentään ei se ilmaista ole.
Onneksi sai mukaansa Vip- kortin sielun haavoja voitelemaan. Siinä luvataan 50% alennus silmälaseista että linsseistä ja 30% alennus aurinkolaseista.
Ja minä tyttö kyllä ne käytän, molemmat. Tarvitsen yhä lukulasit ja aurinkolaseja on syytä käyttää vähänkin aurinkoisina päivinä. Mutta lukulaseja joudun odottamaan vähintäin puolitoista kuukautta, nämä leikatut silmät uusittuine tekomykiöineen  kun muuttuvat melkeinpä päivittäin.
Mutta minulla on aikaa, kai ne joskus rauhoittuu, silmät meinaa.

Joten molemmissa sekä julkisessa/ yksityisessä on hyvät puolensa, molemmissa sain erinomaista hoitoa. Kunhan unohtaa maksupolitiikan, siinä se ero piilee ja suuri sellainen.

Elikä mummi ei ole enää luomu, sillä on nyt eräänlaiset "implantit"

Kesän odotusta, kyllä se sieltä joskus tulee.
Rakkaudella murmur, kirjoitellaan kunhan on aihetta


















 

murmurin muistelot: Kaksi tumpeloa ja Ikean kahdeksan laatikon piironk...

murmurin muistelot: Kaksi tumpeloa ja Ikean kahdeksan laatikon piironk...: Kaksi tumpeloa ja Ikean kahdeksan laatikon piironki Ei tullut risuaitaa, ei avioeroa, siitä tuli kuin tulikin täyspuinen piironki, jopa ...

Kaksi tumpeloa ja Ikean kahdeksan laatikon piironki

Ei tullut risuaitaa, ei avioeroa, siitä tuli kuin tulikin täyspuinen piironki, jopa kaikkine kahdeksansine laatikkoineen. 

Mutta miten kaksi täysin tumpeloa, peukalo keskellä kämmentä olevaa tuli ryhtyneeksi moiseen varmasti avioeron aiheuttamaan riski hommaan.

Ei tainnut pakkasella järki olla lähimaisemissa, olisiko pipo puristanut.  

Kannattaa varmasti kertoa miten kaikki sai alkunsa.

Olimme jo pitkin vuotta olleet kyllästyneitä ylimääriseen pöytäämme. Ei siinä mitään vikaa ollut, päin vastoin. Täysi puinen ja jopa kirsikkaa, mutta mitä ihmettä kahden hengen talous tekee kahdella pöydällä, ei sitten yhtään mitään. 

No kauppasimme ( siis ilmaiseksi) sitä pitkään, kenellekkään ei kelvannut. Kunnes ikävän tapahtuman kautta, hyvän ystävän avioero vei naarmuuttoman hyvin palvelleen pöytämme kaikkine neljine tuolineen uuteen hyvään kotiin.

No sitten alkoikin rumba, jollaista harvoin näkee. Otettiin mietintä myssy käyttöön, mitä tilalle. Entinen nk. ruokailuhuone oli tyhjääkin tyhjempi, vuodesoffa siinä yksinään ihmetteli elämän kulkua. Tytär ehdotti huonetta työhuoneeksi,  mutta mitä tilalle makuuhuoneeseen jos kirjoituspöytä siirretään nk. tyhjään ruokahuoneeseen. Asiaa piti pehmittää mielessään, pehmittää ja fundeetata.

Lopulta päädyimme liinavaatekaappiin tai -piironkiin, mitä nyt sitten löytyisikään markkinoilta. Miehen vapaapäivänä marsimme mittoinemme Iskuun, Askoon, Sotkaan, Maskuun, netti oli jo kotona käyty läpi, mutta yllätykseksemme löysimme juuri sen ainoan oikean Ikeasta. Ei siinä paljon mietitty kun se joka kantilta oikea kaunotar singahteli, melkeinpä kutsui "seireeni laulullaan". Kaikki täsmäsi, ulkonäkö, väri, mitat ja tietenkin hinta. Ei siinä mietitty, ei kokoamista, ei oikeastaan yhtään mitään, se oli saatava.

Karvas totuus alkoi nostaa päätään kuljetusmiesten ehkä hienoisesta vihjailusta viikonlopun urakasta, ja olihan se totta Mooses urakka.

Oli nippeliä, nappelia, voi jessus sentään kun sitä päiviteltiin ( kaksi vanhaa tumpeloa) miten tälläiseen aviontappo urakkaan tuli ryhtyneeksi. Välillä hermostui emäntä, onneksi isännän hermot piti. Päätimme moneen kertaan ettei koskaan enää, ei tälläista, ei varsinkaan tälläisille tumpeloille.  Sitä kaappia todella koottiin kuin Iisakin kirkkoa, koko viikonloppu. Siellä se nyt seisoo makuuhuoneessa, ylväänä, kaikkine laatikkoineen, ne jopa toimii. Muutama ruuvi jäi ylitse, osa korvattiin miehen varastosta, mutta ilman poraa ei kunnon rakentaja remontoija pärjää, tuli näet sekoitettu pari rimaa keskenään, selkeistä ohjeista huolimatta. Ei ohjeissa vikaa ollut, tekijöissä enemmänkin. Välillä tuntui ettei tästä tule kuin risuaita naapurin nurmikolle, ilman luovuutta kun kaappia ei tällä järjellä olisi saanut koottua.

Avioliitto säilyi, nyt jo naurattaa. Mutta olisittepa vakoillut kärpäsenä katon rajassa kun koottiin "risuaitaa", siinä ei iloittu, naurusta puhuttu, se oli tiukkaa vääntöä. Niin että Ruonansuon malliin ajattelepa ite...

Rakkaudella murmur, kirjoitellaan taas kun tapahtuu.

Muuten kaappi on täydellinen, olisipa kokoaminen yhtä täydellistä. Eli kaiken se kestää näköjään, nimittäin avioliitto.